maanantai 12. maaliskuuta 2012

Topin kalusteet asennettu - meillä on keittiö! :)

Noin viikko kalusteiden saapumisen jälkeen tulivat asentajat ja lähes päivässä saivat keittiön ja khh:n kalusteet asennettua paikoilleen. Positiivinen järkytys oli suuri, kun eteisen kulman takaa kurkkasi ja siinä olikin keittiö - upea sellainen. Olemme edelleen oikein tyytyväisiä valintoihin sekä keittiön että khh:n osalta. Myös kodinkoneet, jotka siis Asta-messuilta jo syksyllä Veikon koneelta hommattiin, saatiin talolle saman viikon aikana, joten keittiön ilme oli melko valmis. Asennukseenkin oltiin melko tyytyväisiä, pieniä vikoja huomattiin, jotka vikalistaan laitettiin, näitä mm. kolhu saarekkeen tasossa ja ovet olivat vielä osittain "säätämättä". Mutta tarkkana saa kyllä olla asennusta tarkistellessa. Mekin huomasimme sattumalta apteekkarinkaapin sisusritelikössä erään virheen, joka estää ylimmäisten korien korkeudensäätelyn ja nyt voikin olla, että koko kaapin sisus pitää vaihtaa, sen Topi varmaan selvittelee aikanaan. Viat tullaan varmaan korjaamaan sitten samalla, kun liesituuletin tullaan asentamaan, se on vielä paketissaan olkkarin lattialla. Melkoisen sotkun oli asennus aiheuttanut, eli paikat vaatii puunausta ja perusteellista imurointia. Tässä kuvia keittiöstä ja khh:sta tämän hetkisessä kunnossaan.







Puuttuu vielä pesutorni ja välitilan laatat

Valkoinen kiiltävä 40 mm taso



Seuraavaksi asennellaan wc:n ja kylppärin kalusteet ja kootaan eteisen kaappi ja saunakin pitäisi aloittaa. Seuraava asennus taitaa olla lvi-kamppeet ja sitten viimeistelytuotteet, kuten laminaatit lattioihin. Myös valaisimien asennukset taitavat olla melkolailla piakkoin. Eli vielä paljon kuvapäivityksiä luvassa lähiviikkoina. Tähän lopuksi vielä pari aurinkoista kuvaa ulkoa, aurinko paistaa ja hanget kimmeltää ja vahtikoira nauttii lämpöisestä paisteesta kuistilla. ;)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Laatoitukset tehty ja kalusteet kannettu

Pitempi aika vierähti, ennen kuin talolla tapahtui taas näkyviä muutoksia. Laatoitustyöt tulivat valmiiksi ja Topin kalustetoimitus oli viikolla 9. Kalustetoimitus tuli muutaman päivän etuajassa ja rekka oli pihassa 21.15, joten onneksi meille tuli vain keittiö ja khh, muuten olisi voinut olla pidempikin iltapuhde kantaa kalusteet sisälle. Vaikka kyllähän siinäkin sitä kalustetta oli ihan kasaksi asti. Kaikki näytti ainakin päällisin puolin tulleen oikeina, toivottavasti ei asennusvaiheessakaan huomata sitten mitään puutteita.




Keittiön taso
Laatoittaja oli meillä erittäin mukava ja osaava ja tosi hyvännäköistä jälkeä teki, ei mitään moitittavaa. Yksi, mikä näyttää vaikuttavan kovasti työmiesten intoon ja kädenjälkeenkin sitä kautta, on työmaan siisteys ja toimivuus. Olemme saaneet kehuja, että työmaa on hyvin pidetty siistinä ja varsinkin näin talvella on tullut kiitosta, kun lumityöt on ahkerasti tehty. Eli kannattaa panostaa rakennuttajana siihen, että työmiesten on helppo tulla ja työskennellä talolla.

Laatoituksissa ollaan oltu erittäin tyytyväisiä kaikkiin laattavalintoihin. Musta lattialaatta näyttää tosi kivalta märkätiloissa ja myös seinälaattojen valinnat on mielestämme ihan nappiin osuneet. Vessan valkoinen seinälaatta oli ainoa, joka loppui kesken, se tullaan jatkamaan loppuun viimeistään kun khh-välitila tullaan tekemään kalusteasennuksen jälkeen. Tässä vähän kuvia vaiheista ja valmiista.
Vessan vesieristystä

Khh eristetty

Pesuhuonetta

Keittiön laatoitus

Eteinen

Pesuhuoneen seinä rakentumassa

Pesuhuoneen suihkuseinä ennen saumausta

Vessa

Vessan toinen seinusta, josta jäi yksi rivi uupumaan

Khh lattia

Pesuhuone valmiina



Seuraavaksi odotellaan sitten kalusteasennusta. Viikolla 11 tulee kodinkoneet ja haemme Inarian kalusteet vessaan ja eteiseen, joita sitten kasailemme itse. Silloin sitten lisää kuvapäivitystä. Silloin alkaakin jo näyttää melko valmiilta. :)